Hoitotyön auttamismenetelmät ja hoitosuhdetyöskentely
Hoitosuhdetyöskentely:
Hoitosuhdetyöskentelyllä tarkoitetaan hoitajan ja potilaan välistä vuorovaikutussuhdetta, jonka tarkoituksena on hyödyntää vuorovaikutusta hoidossa. Aihetta on tutkittu psykologian, sosiologian sekä sosiaalipsykologian tieteenaloilla, jotta on saatu kattavasti tietoa ihmisen käyttäytymisestä, yhteiskunnasta sekä muiden ihmisten vaikutuksista yksilöön. (Mäkelä, 2011.)
Psykiatrisen hoitotyön saralla hoitosuhdetyöskentelyn onnistumisen kannalta on oleellista hoitajan kyky tunnistaa potilaan tunnetiloja sekä tiedostaa, miten eri mielenterveyden häiriöt vaikuttavat ihmisen käytökseen. Näihin tunnetiloihin ja käytösmalleihin olisi myös hyvä osata vastata rakentavalla ja potilasta tukevalla tavalla. Jos esimerkiksi potilas on vaikeasti masentunut, tulisi hoitosuhteen rakentaminen aloittaa potilasta tukemalla ja empatiaa osoittamalla. Sen sijaan esimerkiksi maanista ihmistä pitäisi empatian osoittamisen lisäksi rajoittaa ja sillä tavoin varmistaa, ettei potilas ole itselleen vahingoksi.
Hoitosuhteessa hoitaja onkin aktiivisempi osapuoli odottaessaan potilaalta osallistumista dialogiin. Hoitajalla on myös valtuus asettaa rajat keskusteluaiheiden laajuudelle ja siten pitää huolta, että keskustelut liittyvät potilaan hoitoon ja edistävät paranemista. Varsinkin jos kyseessä on manipulointiin taipuvainen potilas, on hyvä pitää kiinni asetetuista rajoista.
Vaikka on olemassa suuntaa-antavia suosituksia eri mielenterveyshäiriöistä kärsivien kanssa kommunikointiin, on tärkeää muistaa jokaisen ihminen olevan yksilöllinen ja ainutkertainen. Riitta-Liisa Heikkisen ja Timo Laineen kirjassa Hoitava Kohtaaminen (Heikkinen – Laine, 1997.) painotetaan psykiatrisen hoitotyön tapauskertomuksissa juurikin yksilöllisyyden kunnioittamista ja luottamuksen rakentamista. Luottamus ja kunnioitus ovatkin hoitosuhdetyöskentelyn peruskiviä.
Hoitosuhdetyöskentelyssä hoitaja käyttää omaa persoonaansa tietoisesti pitäen samalla omasta ammatillisuudestaan kiinni. Oman persoonan käyttö voi olla voimaannuttavaa, koska saa olla oma itsensä, mutta samalla se voi olla uuvuttavaakin (Hyvärinen, 2017).
Hoitosuhde:
Hoitosuhteessa on kolme vaihetta: tutustumis-, työskentely- sekä päättymisvaihe.
Hoitosuhteen tutustumisvaiheessa hoitaja ja potilas tutustuvat toisiinsa. Tällöin aletaan muodostaa luottamuksellista hoitosuhdetta sekä avataan ammatillista yhteistyösuhdetta potilaalle eli selitetään, millainen suhde on (osastolla annettava hoito, osaston rytmi, toiminta ja tietoa hoitomuodoista). Potilasta kuunnellaan hänen omasta hoitoon tulemisen käsityksistään sekä voinnistaan. Mikäli mahdollista, voidaan potilaan kanssa sopia hoidon tavoitteita hänen tarpeidensa ja toiveidensa mukaan. Tutustumisvaiheessa sovitaan suhteen kesto ja milloin hoito olisi suunnitelmissa päättää tavoitteiden mukaisesti (Hyvärinen, 2017, Kuhanen – Oittinen – Kanerva – Kanerva – Seuri – Shubert 2010: 167- 168.)
Työskentelyvaiheessa yhteistyösuhde syvenee luottamuksen etenemisen mukaan. Tässä vaiheessa hoitaja ja potilas työskentelevät kohti aiemmin määriteltyjä tavoitteita, esim. masentuneisuuden hoito. Tavoitteena on löytää keinoja, joilla masennusoireita saadaan lievitettyä ja joista potilas löytäisi mielialaa nostavia voimavaratekijöitä. Tässä vaiheessa potilas avautuu enemmän omista tuntemuksistaan ja hänelle aroista aiheista. Näistä asioista kertominen voi olla hyvinkin pelottava kokemus. Hoitajalla onkin tässä iso merkitys toimia rohkaisijana potilaalle, jotta potilas kykenee jakamaan tuntemuksensa. Työskentelyvaiheen aikana esiintyy tunteensiirtoa ja mahdollista vastarintaa, joka voi olla hyvinkin voimakasta. (Hyvärinen, 2017, Kuhanen yms, 2010: 168.)
Lopetusvaihe on yhtä tärkeä kuin tutustumisvaihe ja se korostuu sitä enemmän, mitä pitempi suhde on ollut. Hoitosuhteen päättyessä potilas ei välttämättä ole täysin vapautunut ongelmistaan tai oppinut hallitsemaan niitä. Hoitosuhdetta lopettaessa sen käsittelyyn on varattava riittävästi aikaa, jotta potilas saa sisäistettyä suhteen päättymisen. Samalla selvitetään, kykeneekö potilas pärjäämään itsenäisesti. Hoitosuhteessa potilas tulee jossain määrin hoitajasta riippuvaiseksi ja tällöin suhteen loppuminen saattaa aiheuttaa pelkoa, ahdistusta, vihan tunteita ja potilas voi tuntea vastarintaa hoitajaa kohtaan. Kyseiset tunteet eivät niinkään liity hoitajaan, vaan siihen että hoitosuhde loppuu. Päättymisvaiheessa on hyvä käydä läpi potilaan hoitokokemuksia ja hoidon aikana potilaalle tapahtuneita muutoksia.
Onnistuneella hoitosuhteen lopetuksella potilas kokee, että hän kykenee selviämään menetyksistä.
Hoitajan tulee varmistaa potilaan pärjääminen sekä hoidon jatkosuunnitelmat ennen hoitosuhteen päättämistä. Tällä tavoin potilaalle jää tuntemus jatkuvuudesta ja hän tuntee olonsa turvalliseksi. Olennaista on, että potilaalle jää tunne ja varmuus siitä, ettei häntä jätetä yksin. (Hyvärinen, 2017, Kuhanen yms, 2010: 168- 169.)
Hoitajien ja potilaan välillä tapahtuva vuorovaikutus sekä sen kautta muodostuva ymmärrys, luottamus ja kunnioitus ovat välttämättömiä hoidon onnistumisen kannalta. Yksi hoitajalle tärkeä taito on empatia, jonka ansiosta potilas tuntee, että häntä kuullaan ja tulee ymmärretyksi sekä tärkeimpänä potilas tuntee, että hänestä ollaan aidosti kiinnostuneita. Toimivalla empatialla voidaan edistää hoitajan ja potilaan yhteistyötä, ja näin hoitaja saa tarvittavaa tietoa hoitamansa potilaan tilasta sekä voinnista. Hoitajasta lähtevä aitous on oman minän voimavaran käyttöä ja sitä kautta pystytään käyttämään omaa persoonaa työvälineenä. (Kuhanen yms, 2010: 155-156.)
Vuorovaikutus hoitosuhteessa:
Hoitosuhteessa voi kuitenkin esiintyä monia erilaisia elementtejä ja ongelmia (Punkanen, 2001: 53). Ilmiöt kuten transferenssi, vastatransferenssi, distanssi sekä vastarinta voivat luoda omat mahdollisuutensa ja toisaalta myös haasteensa hoidon toteuttamiseen.
Transferenssi hoitotyössä tarkoittaa potilaan ja hoitajan välistä tunteensiirtoa vuorovaikutuksessa (Kuhanen yms., 2010: 163.). Sama pätee myös ns. normaaliin elämään, jolloin potilas tuo aiemmin kokemistaan merkittävistä ihmissuhteista, kuten lapsuudestaan, erinäisiä reaktioita nykyiseen hoitosuhteeseen. Näitä reaktioita ovat erinäiset tunteet, asenteet, mielikuvat ja odotukset sekä puolustuskeinot (Kuhanen yms, 2010: 163).
Voidaan siis sanoa, että transferenssissa reagoidaan uuteen ihmiseen samalla lailla kuin siihen ihmiseen, jota hän muistuttaa jollain tavoin aiemmasta elämästä. Joku ihminen voi tuntua heti läheiseltä ja saattaa syntyä tunne pitkäänkin jatkuneesta ystävyydestä, vaikka todellisuudessa tutustuminen olisikin tapahtunut vasta hetkeä aiemmin.
Tunteensiirto on yleisinhimillinen ilmiö ja liittyy osatekijänä kaikkiin ihmissuhteisiin (Terveyskirjasto 2009). Transferenssia on positiivista ja negatiivista, ja ne vaihtelevat hoitosuhteessa ja sen etenemisessä. Positiivinen transferenssi onkin edellytys yhteistyölle ja hoidon onnistumiselle. Negatiivinen transferenssi tuo esille lapsuuden tiedostamattomat ristiriidat yhteistyösuhteeseen. Toisinaan hoitosuhde voi käynnistyä tällä ja onkin tärkeää heti puuttua siihen. (Punkanen, 2001: 53, Kuhanen yms, 2010: 163).
Transferenssista on olemassa myös vastatransferenssi, joka taas tarkoittaa potilaan herättämiä tunteita hoitajassa, jotka kumpuavat hoitajan aiemmista ihmissuhteista ja kokemuksista (Kuhanen yms., 2010: 164). Tällä saattaa olla vaikutusta siihen, että hoitaja ei toimikaan enää ammatillisesti, vaan antaa omille tunteilleen (suuttumus, suru, aggressiivisuus yms.) liikaa valtaa, mikä vaikuttaa heti negatiivisesti hoitosuhteeseen eikä hoitaja kykene enää vastaamaan potilaan tarpeisiin. Tämän asian kanssa opiskelijat saattavat painiskella aika ajoin työelämän harjoitteluissa ja siksi onkin tärkeää, että ohjaaja osaa puuttua ajoissa asiaan.
Vastarinnalla tarkoitetaan yleisimmin muutoksen vastustamista ja se on luonnollinen mielen puolustusreaktio. Esimerkiksi mielenterveyshoitotyössä potilas voi osoittaa vastarintaa sairautta kohtaan, mikä luonnollisesti vaikuttaa negatiivisesti parantumiseen sairauden jäädessä kieltämisen alle. Myös kuntoutuminen ja tulevaisuus aiheuttavat huolta ja pelkoa, ahdistusta sekä mielen tasapainon järkkymistä, jotka saattavat herättää vastarintaa potilaassa. (Kuhanen yms, 2010:164). Tyypillisiä vastarinnan ilmenemismuotoja voivat olla potilaan puhumattomuus, katsekontaktin välttäminen, kädet ristissä istuminen sekä tiettyjen aiheiden välttely keskustelujen aikana. Vastarintaa voi myös aiheuttaa liian nopea eteneminen hoidon aikana (Kuhanen yms, 2010:165). Nopea eteneminen ja oman tilan muutokset voivat aiheuttaa vastareaktioita, koska mieli ei ole valmis käsittelemään asioita ns. normaalilla tavalla.
Vastarintaa esiintyy myös meidän jokapäiväisessä arkielämässämme silloin, jos olemme tottuneet johonkin tiettyyn toimintatapamalliin ja joku yrittääkin muuttaa sitä erilaiseksi.
Distanssilla tarkoitetaan välimatkaa hoitajan ja potilaan välillä, eli hoitaja erottaa ammatillisen hoitosuhteensa muista ihmissuhteistaan. Distanssi jaetaan kolmeen osaan: fyysinen (kuinka lähelle tullaan), psyykkinen (mitä ja millaisia asioita käsitellään) ja sosiaalinen välimatka (kenen kuullen asioita käsitellään). Kun hoitaja osaa pitää itsensä neutraalina ja tarvittavan etäisenä potilasta kohtaan, on mahdollista saada hoitosuhteesta asianmukainen. Hoitajan tehtävänä on säädellä oikeaa välimatkaa potilaan ollessa kykenemätön itse säätelemään sitä. (Hyvärinen 2017, Kuhanen yms. 2010: 165- 166).
Dialogisuus on ympäröi jatkuvasti hoitosuhdetta ja sen edellä mainittuja elementtejä.
Hoitotyön auttamismenetelmät:
Hoitotyön auttamismenetelmiä on olemassa muun muassa interventio (väliintulo, kuten konfrontaatio), klarifikaatio sekä container-funktio ja apu-minänä toimiminen. Konfrontaatiolla (osoittamisella) esitetään potilaalle huomioita tietyistä potilaan tavoista suhtautua asioihin ja tavoista toimia. Näin pyritään saamaan potilas miettimään haitallisia/epätoivottuja toimintatapojaan ja auttamaan hänet niistä eroon. Klarifikaatiolla tarkoitetaan käytännössä asioiden ilmaisemista "kansankielellä" ja termien selventämistä. Sen avulla koitetaan saada potilas ymmärtämään omaa terveydentilaansa sekä sitä, miten esim. mielenterveyshäiriö vaikuttaa potilaan toimintaan ja tuntemuksiin. Apu-minänä toimimisesta puhutaan, kun hoitaja ottaa potilaan päätöksentekokyvyn heikennyttyä päätösvaltaa hetkellisesti itselleen. Päätösvalta palautetaan potilaalle heti kun mahdollista.
Container-funktiosta puhutaan, kun hoitaja ottaa potilaalta itselleen "säilöön" sellaisen tuntemuksen, jota potilas ei ole hetkellisesti kykeneväinen käsittelemään. Hoitaja itse käsittelee tunteita ja palauttaa niitä potilaalle jäsenneltyinä kun potilas on siinä mielentilassa, että pystyy niitä itsekin purkamaan. Container-funktiossa on neljä vaihetta: tyhjän tilan luominen mieleen (hoitaja antaa tilaa itselleen ottaa ennakkoluulottomasti potilaan tuntemukset vastaan), vastaanottaminen (hoitaja kuuntelee ja käsittelee mielessään potilaan tuntemuksia), työstäminen (hoitaja paneutuu tuntemuksiin ja keskittyy olennaisiin ongelmakohtiin) sekä palauttaminen (hoitaja palauttaa pohtimansa asiat potilaalle omin sanoin). (Pietilä –Vuokila-Oikkonen, 2012: 32)
Pohdinta:
Mielenterveyshoitotyössä on tärkeää olla oma itsensä tuoden oman persoonansa peliin, olla empaattinen, jaksaa olla kiinnostunut potilaasta ja kuunnella häntä kiirehtimättä seuraavaan paikkaan sekä vain olla läsnä. Edellä mainituissa asioissa on varmasti paljon mietittävää oppilaille, jotka suorittavat ensimmäisiä harjoittelujaan mielenterveyshoitotyön parissa ja kasvattavat omaa ammatillista minäänsä sekä käyttävät juuri saamiaan oppeja ja toimintamalleja. Mielenterveyshoitotyössä on monia elementtejä muistettavana koska hoidettavana on mieleltään sairaita ja särkyneitä, eikä esimerkiksi kirurgisten leikkaushaavapotilaiden hoitamista.
Koemme ammatillista kasvua aiheen suhteen tapahtuneen sillä tavoin, että tiedostamme aiheeseen paneutumisen jälkeen paremmin hoitosuhteen ongelmia ja auttamismenetelmiä. Osaamme nyt myös tarkastella työelämän harjoitteluissa tapahtuneita vuorovaikutussuhteita uudessa valossa ja pohtia, mitä hoitosuhteen elementtejä olemme tiedostamattamme kohdanneet. Tulevaisuudessa osaamme varmasti tunnistaa vuorovaikutuksen ongelmakohtia paremmin ja reagoida niihin asianmukaisesti. Koemme saaneemme hyvät eväät hoitosuhteen luomiselle, odotamme mielenkiinnolla teorian soveltamista käytäntöön esimerkiksi mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelussa.
Lähteet:
Heikkinen, Riita- Liisa – Laine, Timo. 1997. Hoitava kohtaaminen. Kirjayhtymä Oy, Helsinki.
Hyvärinen, Kari. 2017. Opetusdiat. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Kuhanen, Carita – Oittinen, Pirkko – Kanerva, Anne – Seuri, Tarja – Schubert, Carla. Mielenterveyshoitotyö. WSOYpro Oy.
Mäkelä, Anja 2001. Hoitosuhdetyöskentely. Tammi, Vantaa.
Punkanen, Tiina. 2001. Mielenterveystyö ammattina. Kustannusosakeyhtiö Tammi.
Psykodynaamiset yksilöterapiat 2009. Duodecim. Verkkodokumentti. <http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00103>. Luettu 24.8.2017
Pietiläinen, Hannele – Vuokila-Oikkonen, Päivi. 2012. Ilo antaa siivet. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu. Verkkodokumentti. Luettu 28.8.2017.
Hoitosuhdetyöskentelyllä tarkoitetaan hoitajan ja potilaan välistä vuorovaikutussuhdetta, jonka tarkoituksena on hyödyntää vuorovaikutusta hoidossa. Aihetta on tutkittu psykologian, sosiologian sekä sosiaalipsykologian tieteenaloilla, jotta on saatu kattavasti tietoa ihmisen käyttäytymisestä, yhteiskunnasta sekä muiden ihmisten vaikutuksista yksilöön. (Mäkelä, 2011.)
Psykiatrisen hoitotyön saralla hoitosuhdetyöskentelyn onnistumisen kannalta on oleellista hoitajan kyky tunnistaa potilaan tunnetiloja sekä tiedostaa, miten eri mielenterveyden häiriöt vaikuttavat ihmisen käytökseen. Näihin tunnetiloihin ja käytösmalleihin olisi myös hyvä osata vastata rakentavalla ja potilasta tukevalla tavalla. Jos esimerkiksi potilas on vaikeasti masentunut, tulisi hoitosuhteen rakentaminen aloittaa potilasta tukemalla ja empatiaa osoittamalla. Sen sijaan esimerkiksi maanista ihmistä pitäisi empatian osoittamisen lisäksi rajoittaa ja sillä tavoin varmistaa, ettei potilas ole itselleen vahingoksi.
Hoitosuhteessa hoitaja onkin aktiivisempi osapuoli odottaessaan potilaalta osallistumista dialogiin. Hoitajalla on myös valtuus asettaa rajat keskusteluaiheiden laajuudelle ja siten pitää huolta, että keskustelut liittyvät potilaan hoitoon ja edistävät paranemista. Varsinkin jos kyseessä on manipulointiin taipuvainen potilas, on hyvä pitää kiinni asetetuista rajoista.
Vaikka on olemassa suuntaa-antavia suosituksia eri mielenterveyshäiriöistä kärsivien kanssa kommunikointiin, on tärkeää muistaa jokaisen ihminen olevan yksilöllinen ja ainutkertainen. Riitta-Liisa Heikkisen ja Timo Laineen kirjassa Hoitava Kohtaaminen (Heikkinen – Laine, 1997.) painotetaan psykiatrisen hoitotyön tapauskertomuksissa juurikin yksilöllisyyden kunnioittamista ja luottamuksen rakentamista. Luottamus ja kunnioitus ovatkin hoitosuhdetyöskentelyn peruskiviä.
Hoitosuhdetyöskentelyssä hoitaja käyttää omaa persoonaansa tietoisesti pitäen samalla omasta ammatillisuudestaan kiinni. Oman persoonan käyttö voi olla voimaannuttavaa, koska saa olla oma itsensä, mutta samalla se voi olla uuvuttavaakin (Hyvärinen, 2017).
Hoitosuhde:
Hoitosuhteessa on kolme vaihetta: tutustumis-, työskentely- sekä päättymisvaihe.
Hoitosuhteen tutustumisvaiheessa hoitaja ja potilas tutustuvat toisiinsa. Tällöin aletaan muodostaa luottamuksellista hoitosuhdetta sekä avataan ammatillista yhteistyösuhdetta potilaalle eli selitetään, millainen suhde on (osastolla annettava hoito, osaston rytmi, toiminta ja tietoa hoitomuodoista). Potilasta kuunnellaan hänen omasta hoitoon tulemisen käsityksistään sekä voinnistaan. Mikäli mahdollista, voidaan potilaan kanssa sopia hoidon tavoitteita hänen tarpeidensa ja toiveidensa mukaan. Tutustumisvaiheessa sovitaan suhteen kesto ja milloin hoito olisi suunnitelmissa päättää tavoitteiden mukaisesti (Hyvärinen, 2017, Kuhanen – Oittinen – Kanerva – Kanerva – Seuri – Shubert 2010: 167- 168.)
Työskentelyvaiheessa yhteistyösuhde syvenee luottamuksen etenemisen mukaan. Tässä vaiheessa hoitaja ja potilas työskentelevät kohti aiemmin määriteltyjä tavoitteita, esim. masentuneisuuden hoito. Tavoitteena on löytää keinoja, joilla masennusoireita saadaan lievitettyä ja joista potilas löytäisi mielialaa nostavia voimavaratekijöitä. Tässä vaiheessa potilas avautuu enemmän omista tuntemuksistaan ja hänelle aroista aiheista. Näistä asioista kertominen voi olla hyvinkin pelottava kokemus. Hoitajalla onkin tässä iso merkitys toimia rohkaisijana potilaalle, jotta potilas kykenee jakamaan tuntemuksensa. Työskentelyvaiheen aikana esiintyy tunteensiirtoa ja mahdollista vastarintaa, joka voi olla hyvinkin voimakasta. (Hyvärinen, 2017, Kuhanen yms, 2010: 168.)
Lopetusvaihe on yhtä tärkeä kuin tutustumisvaihe ja se korostuu sitä enemmän, mitä pitempi suhde on ollut. Hoitosuhteen päättyessä potilas ei välttämättä ole täysin vapautunut ongelmistaan tai oppinut hallitsemaan niitä. Hoitosuhdetta lopettaessa sen käsittelyyn on varattava riittävästi aikaa, jotta potilas saa sisäistettyä suhteen päättymisen. Samalla selvitetään, kykeneekö potilas pärjäämään itsenäisesti. Hoitosuhteessa potilas tulee jossain määrin hoitajasta riippuvaiseksi ja tällöin suhteen loppuminen saattaa aiheuttaa pelkoa, ahdistusta, vihan tunteita ja potilas voi tuntea vastarintaa hoitajaa kohtaan. Kyseiset tunteet eivät niinkään liity hoitajaan, vaan siihen että hoitosuhde loppuu. Päättymisvaiheessa on hyvä käydä läpi potilaan hoitokokemuksia ja hoidon aikana potilaalle tapahtuneita muutoksia.
Onnistuneella hoitosuhteen lopetuksella potilas kokee, että hän kykenee selviämään menetyksistä.
Hoitajan tulee varmistaa potilaan pärjääminen sekä hoidon jatkosuunnitelmat ennen hoitosuhteen päättämistä. Tällä tavoin potilaalle jää tuntemus jatkuvuudesta ja hän tuntee olonsa turvalliseksi. Olennaista on, että potilaalle jää tunne ja varmuus siitä, ettei häntä jätetä yksin. (Hyvärinen, 2017, Kuhanen yms, 2010: 168- 169.)
Hoitajien ja potilaan välillä tapahtuva vuorovaikutus sekä sen kautta muodostuva ymmärrys, luottamus ja kunnioitus ovat välttämättömiä hoidon onnistumisen kannalta. Yksi hoitajalle tärkeä taito on empatia, jonka ansiosta potilas tuntee, että häntä kuullaan ja tulee ymmärretyksi sekä tärkeimpänä potilas tuntee, että hänestä ollaan aidosti kiinnostuneita. Toimivalla empatialla voidaan edistää hoitajan ja potilaan yhteistyötä, ja näin hoitaja saa tarvittavaa tietoa hoitamansa potilaan tilasta sekä voinnista. Hoitajasta lähtevä aitous on oman minän voimavaran käyttöä ja sitä kautta pystytään käyttämään omaa persoonaa työvälineenä. (Kuhanen yms, 2010: 155-156.)
Vuorovaikutus hoitosuhteessa:
Hoitosuhteessa voi kuitenkin esiintyä monia erilaisia elementtejä ja ongelmia (Punkanen, 2001: 53). Ilmiöt kuten transferenssi, vastatransferenssi, distanssi sekä vastarinta voivat luoda omat mahdollisuutensa ja toisaalta myös haasteensa hoidon toteuttamiseen.
Transferenssi hoitotyössä tarkoittaa potilaan ja hoitajan välistä tunteensiirtoa vuorovaikutuksessa (Kuhanen yms., 2010: 163.). Sama pätee myös ns. normaaliin elämään, jolloin potilas tuo aiemmin kokemistaan merkittävistä ihmissuhteista, kuten lapsuudestaan, erinäisiä reaktioita nykyiseen hoitosuhteeseen. Näitä reaktioita ovat erinäiset tunteet, asenteet, mielikuvat ja odotukset sekä puolustuskeinot (Kuhanen yms, 2010: 163).
Voidaan siis sanoa, että transferenssissa reagoidaan uuteen ihmiseen samalla lailla kuin siihen ihmiseen, jota hän muistuttaa jollain tavoin aiemmasta elämästä. Joku ihminen voi tuntua heti läheiseltä ja saattaa syntyä tunne pitkäänkin jatkuneesta ystävyydestä, vaikka todellisuudessa tutustuminen olisikin tapahtunut vasta hetkeä aiemmin.
Tunteensiirto on yleisinhimillinen ilmiö ja liittyy osatekijänä kaikkiin ihmissuhteisiin (Terveyskirjasto 2009). Transferenssia on positiivista ja negatiivista, ja ne vaihtelevat hoitosuhteessa ja sen etenemisessä. Positiivinen transferenssi onkin edellytys yhteistyölle ja hoidon onnistumiselle. Negatiivinen transferenssi tuo esille lapsuuden tiedostamattomat ristiriidat yhteistyösuhteeseen. Toisinaan hoitosuhde voi käynnistyä tällä ja onkin tärkeää heti puuttua siihen. (Punkanen, 2001: 53, Kuhanen yms, 2010: 163).
Transferenssista on olemassa myös vastatransferenssi, joka taas tarkoittaa potilaan herättämiä tunteita hoitajassa, jotka kumpuavat hoitajan aiemmista ihmissuhteista ja kokemuksista (Kuhanen yms., 2010: 164). Tällä saattaa olla vaikutusta siihen, että hoitaja ei toimikaan enää ammatillisesti, vaan antaa omille tunteilleen (suuttumus, suru, aggressiivisuus yms.) liikaa valtaa, mikä vaikuttaa heti negatiivisesti hoitosuhteeseen eikä hoitaja kykene enää vastaamaan potilaan tarpeisiin. Tämän asian kanssa opiskelijat saattavat painiskella aika ajoin työelämän harjoitteluissa ja siksi onkin tärkeää, että ohjaaja osaa puuttua ajoissa asiaan.
Vastarinnalla tarkoitetaan yleisimmin muutoksen vastustamista ja se on luonnollinen mielen puolustusreaktio. Esimerkiksi mielenterveyshoitotyössä potilas voi osoittaa vastarintaa sairautta kohtaan, mikä luonnollisesti vaikuttaa negatiivisesti parantumiseen sairauden jäädessä kieltämisen alle. Myös kuntoutuminen ja tulevaisuus aiheuttavat huolta ja pelkoa, ahdistusta sekä mielen tasapainon järkkymistä, jotka saattavat herättää vastarintaa potilaassa. (Kuhanen yms, 2010:164). Tyypillisiä vastarinnan ilmenemismuotoja voivat olla potilaan puhumattomuus, katsekontaktin välttäminen, kädet ristissä istuminen sekä tiettyjen aiheiden välttely keskustelujen aikana. Vastarintaa voi myös aiheuttaa liian nopea eteneminen hoidon aikana (Kuhanen yms, 2010:165). Nopea eteneminen ja oman tilan muutokset voivat aiheuttaa vastareaktioita, koska mieli ei ole valmis käsittelemään asioita ns. normaalilla tavalla.
Vastarintaa esiintyy myös meidän jokapäiväisessä arkielämässämme silloin, jos olemme tottuneet johonkin tiettyyn toimintatapamalliin ja joku yrittääkin muuttaa sitä erilaiseksi.
Distanssilla tarkoitetaan välimatkaa hoitajan ja potilaan välillä, eli hoitaja erottaa ammatillisen hoitosuhteensa muista ihmissuhteistaan. Distanssi jaetaan kolmeen osaan: fyysinen (kuinka lähelle tullaan), psyykkinen (mitä ja millaisia asioita käsitellään) ja sosiaalinen välimatka (kenen kuullen asioita käsitellään). Kun hoitaja osaa pitää itsensä neutraalina ja tarvittavan etäisenä potilasta kohtaan, on mahdollista saada hoitosuhteesta asianmukainen. Hoitajan tehtävänä on säädellä oikeaa välimatkaa potilaan ollessa kykenemätön itse säätelemään sitä. (Hyvärinen 2017, Kuhanen yms. 2010: 165- 166).
Dialogisuus on ympäröi jatkuvasti hoitosuhdetta ja sen edellä mainittuja elementtejä.
Hoitotyön auttamismenetelmät:
Hoitotyön auttamismenetelmiä on olemassa muun muassa interventio (väliintulo, kuten konfrontaatio), klarifikaatio sekä container-funktio ja apu-minänä toimiminen. Konfrontaatiolla (osoittamisella) esitetään potilaalle huomioita tietyistä potilaan tavoista suhtautua asioihin ja tavoista toimia. Näin pyritään saamaan potilas miettimään haitallisia/epätoivottuja toimintatapojaan ja auttamaan hänet niistä eroon. Klarifikaatiolla tarkoitetaan käytännössä asioiden ilmaisemista "kansankielellä" ja termien selventämistä. Sen avulla koitetaan saada potilas ymmärtämään omaa terveydentilaansa sekä sitä, miten esim. mielenterveyshäiriö vaikuttaa potilaan toimintaan ja tuntemuksiin. Apu-minänä toimimisesta puhutaan, kun hoitaja ottaa potilaan päätöksentekokyvyn heikennyttyä päätösvaltaa hetkellisesti itselleen. Päätösvalta palautetaan potilaalle heti kun mahdollista.
Container-funktiosta puhutaan, kun hoitaja ottaa potilaalta itselleen "säilöön" sellaisen tuntemuksen, jota potilas ei ole hetkellisesti kykeneväinen käsittelemään. Hoitaja itse käsittelee tunteita ja palauttaa niitä potilaalle jäsenneltyinä kun potilas on siinä mielentilassa, että pystyy niitä itsekin purkamaan. Container-funktiossa on neljä vaihetta: tyhjän tilan luominen mieleen (hoitaja antaa tilaa itselleen ottaa ennakkoluulottomasti potilaan tuntemukset vastaan), vastaanottaminen (hoitaja kuuntelee ja käsittelee mielessään potilaan tuntemuksia), työstäminen (hoitaja paneutuu tuntemuksiin ja keskittyy olennaisiin ongelmakohtiin) sekä palauttaminen (hoitaja palauttaa pohtimansa asiat potilaalle omin sanoin). (Pietilä –Vuokila-Oikkonen, 2012: 32)
Pohdinta:
Mielenterveyshoitotyössä on tärkeää olla oma itsensä tuoden oman persoonansa peliin, olla empaattinen, jaksaa olla kiinnostunut potilaasta ja kuunnella häntä kiirehtimättä seuraavaan paikkaan sekä vain olla läsnä. Edellä mainituissa asioissa on varmasti paljon mietittävää oppilaille, jotka suorittavat ensimmäisiä harjoittelujaan mielenterveyshoitotyön parissa ja kasvattavat omaa ammatillista minäänsä sekä käyttävät juuri saamiaan oppeja ja toimintamalleja. Mielenterveyshoitotyössä on monia elementtejä muistettavana koska hoidettavana on mieleltään sairaita ja särkyneitä, eikä esimerkiksi kirurgisten leikkaushaavapotilaiden hoitamista.
Koemme ammatillista kasvua aiheen suhteen tapahtuneen sillä tavoin, että tiedostamme aiheeseen paneutumisen jälkeen paremmin hoitosuhteen ongelmia ja auttamismenetelmiä. Osaamme nyt myös tarkastella työelämän harjoitteluissa tapahtuneita vuorovaikutussuhteita uudessa valossa ja pohtia, mitä hoitosuhteen elementtejä olemme tiedostamattamme kohdanneet. Tulevaisuudessa osaamme varmasti tunnistaa vuorovaikutuksen ongelmakohtia paremmin ja reagoida niihin asianmukaisesti. Koemme saaneemme hyvät eväät hoitosuhteen luomiselle, odotamme mielenkiinnolla teorian soveltamista käytäntöön esimerkiksi mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelussa.
Lähteet:
Heikkinen, Riita- Liisa – Laine, Timo. 1997. Hoitava kohtaaminen. Kirjayhtymä Oy, Helsinki.
Hyvärinen, Kari. 2017. Opetusdiat. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Kuhanen, Carita – Oittinen, Pirkko – Kanerva, Anne – Seuri, Tarja – Schubert, Carla. Mielenterveyshoitotyö. WSOYpro Oy.
Mäkelä, Anja 2001. Hoitosuhdetyöskentely. Tammi, Vantaa.
Punkanen, Tiina. 2001. Mielenterveystyö ammattina. Kustannusosakeyhtiö Tammi.
Psykodynaamiset yksilöterapiat 2009. Duodecim. Verkkodokumentti. <http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00103>. Luettu 24.8.2017
Pietiläinen, Hannele – Vuokila-Oikkonen, Päivi. 2012. Ilo antaa siivet. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu. Verkkodokumentti. Luettu 28.8.2017.
Teksti on jaettu selkeästi moneen kappaleeseen, helppo luettava. Tekstistä oli mielekästä lukea vuorovaikutuksesta hoitosuhteessa, niiden elementeistä ja ongelmista. Niistä opettaja kertoikin lähiopetustunnilla. -ville ja risto
VastaaPoistaTodella hyvä teksti! Monipuolista ja kattavaa tietoa aiheesta, josta emme itse ehkä löytäneet niin paljoa faktatietoa.. Kävi siis ihan oppitunnista tämän tekstin luku! :) T:Julle ja Anu
VastaaPoista