Persoonallisuushäiriöt
Alkuun muistutus
oppitunnilla kerrotusta asiasta, eli siitä, että narsisti tai ’’psykopaatti’’ –
sanoja ei tule käyttää riitelyiden seurauksena toisesta ihmisestä, koska
kyseessä on oikeasti diagnosoiduista persoonallisuushäiriöistä (psykopaatti ei
ole enää virallinen diagnoosi), jonka diagnoosin tekee erikoislääkäri eli
psykiatri. Vaikka toinen kuinka paljon ärsyttääkin, niin se ei todennäköisesti
tee hänestä narsistia tai ’’psykopaattia’’ vaan kyse on ennemminkin siitä, että
henkilökemiat eivät kohtaa.
Persoonallisuushäiriöt
ovat pitkäaikaisia ja henkilöllä jolla on jokin persoonallisuushäiriö, on
joustamaton sekä hänellä on ajatus- ja käyttäytymismalleja, jotka aiheuttavat
hänelle ja myös muille haittaa.
Häiriöihin liittyy
sosiaalisen kanssakäymisen ongelmia, henkilökohtaisia kärsimyksiä sekä
huomattavaa kuormittuneisuutta.
Persoonallisuushäiriöstä
kärsivä ei itse useimmiten miellä niitä häiriöiksi, koska niihin liittyvät
piirteet ovat niin syvälle juurtuneita ja jotkin persoonallisuuden piirteet
ovat niin korostuneita, että niistä on jatkuvasti haittaa, ja johtavat
eri tavoin poikkeavaan käyttäytymiseen.,
mutta silti henkilö ei sitä tunnista ja näin ollen ei kärsi oireista, vaan
näkee muualla vikaa.
Häiriöille
tyypillistä ovat, että ne aiheuttavat ns. konflikteja ihmissuhteissa, henkilön
ja yhteiskunnan välillä ja jatkuvaa epätasapainoa omien odotusten ja kykyjen
välillä, joka taas voi aiheuttaa masennusta ja ahdistusta (F60
Persoonallisuushäiriöt, Noppari – Kiiltomäki – Pesonen 2007: 82,
Hyvärinen, 2017).
Persoonallisuushäiriöissä ongelmana voivat olla
’’normaalista’’ poikkeava tapa havainnoida ja tulkita omia tai toisten ihmisten
tunteita ja ajatuksia, tunneilmaisut ovat voimakkaampia tai häilyvämpiä ja
alttius impulsiiviseen käytökseen ja jo aiemmin mainitut vuorovaikutuskyvyn
vaikeudet (Huttunen, 2016). Häiriöstä kärsivä henkilö voi olla empaattisesti
heikompi ja lyhytjännitteinen, hänellä on huono stressinsietokyky, käyttäytyy
uhkaavasti ja kykenemätön sopeutumaan (Noppari – Kiiltomäki – Pesonen 2007:
82).
Lapsuuden tai nuoruuden aikaiset tapahtumat vaikuttavat
persoonallisuushäiriöiden syntyyn kuten pään vammat lapsuusaikana,
aivotulehdukset, mutta myös perimällä, raskauden ja synnytyksen aikaisilla
vaurioilla (esim. alkoholi, huumeet yms.), samaistumiset vanhempien käytökseen
on myös vaikutusta. Myös muut tuhoisat kokemukset vaikuttavat (lapsuudessa
tapahtuva pahoinpitely, hyväksikäyttö, traumat).
Raja
persoonallisuushäiriöisen ja normaalina pidetyn käytöksen välillä on liukuva,
koska useilla psyykkisesti terveillä ihmisillä voi ilmetä voimakkaassa
stressitilanteessa poikkeavia tapoja kokea asioita tai käyttäytyä, jonka takia
persoonallisuushäiriö voi olla haastavampi tunnistaa.
Persoonallisuushäiriöisellä em. tavat ja käytös ovat kuitenkin luonteeltaan
pitkäaikaisia, jäykempiä ja itsepäisempiä.
Noin 5–15 % aikuisista kärsii erilaisista
persoonallisuushäiriöistä (Huttunen, 2016).
Persoonallisuushäiriöiden kolme ryhmää ja häiriöiden
ominaisuudet
Alla lyhyesti kerrottuna eri persoonallisuushäiriöistä,
linkeissä laajemmat diagnoosit.
Ryhmä A eli A- klusteriin kuuluvat Epäluuloinen sekä
Eristäytyvä persoonallisuushäiriö:
Epäluuloiselle (paranoidiselle) persoonallisuushäiriölle on
tyypillistä, että kokee ja tulkitsee vihamieliseksi tai halveksiviksi teot
jotka kohdistuvat häneen muiden toimesta. Ominaista on laaja-alainen muihin
ihmisiin ja heidän tarkoitusperiinsä kohdistuva epäluuloisuus ja usko siitä,
että vastoinkäymiset ovat seurausta muiden juonittelusta. Tälle tyypille on
hyvin ominaista sairaalloinen mustasukkaisuus ja epäluuloisuus kumppanin
uskollisuudesta, vaikka perusteita siihen ei olisikaan. Myös anteeksi anto on
vaikeaa ja vihanpito voi jatkua pitkäänkin.
Eristäytyvästä
persoonallisuushäiriöstä kärsivälle ominaista on häntä häiritsemätön
vetäytyminen ihmissuhteista (kiinnostumattomuus ihmiskontakteista) ja rajoittunut tunteiden ilmaiseminen
(Toivio – Nordling. 2011: 88-89, Hyvärinen. 2017, Mielenterveystalo).
Ryhmä B eli B-klusteriin kuuluvat epäsosiaalinen,
epävakaa, huomionhakuinen sekä narsistinen persoonallisuushäiriö:
Epäsosiaaliselle
persoonallisuushäiriölle on ominaista välinpitämättömyys toisista oikeuksista
ja kyvyttömyys tai haluttomuus huomioida toisia ihmisiä sekä kyvyttömyys
ylläpitää ihmissuhteita. Ominaista on myös impulsiivinen, vilpillinen ja
helposti ärtyvä käytös. Tyypillistä on syyllistyminen toistuvasti
lainrikkomuksiin katumatta tekojaan. Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä
voidaan myös käyttää nimikkeitä asosiaalinen tai antisosiaalinen sekä
psykopaattinen tai sosiopaattinen persoonallisuus (Toivio – Nordling. 2011:
92).
Epävakaaseen persoonallisuuteen kuuluu mielialojen ja
suunnitelmien ailahtelevuus sekä impulsiivisuus, josta seuraa usein ongelmia
ihmissuhteissa ja masennusoireita. Tyypillistä ovat hetken mielijohteet.
Epävakaa persoonallisuus jaetaan impulsiiviseen ja rajatilatyyppiin (Toivio – Nordling. 2011: 92,
Mielenterveystalo).
Huomiohakuisessa
persoonallisuudessa tunteiden ilmaisu ja huomion hakeminen on korostunut, ja ne
ovat hyvinkin dramaattisia tai teatraalisia. Käytökselle ominaista ulkonäön
korostaminen (liiallinen huoli ulkonäöstään) ja seksuaalisesti viettelevä
käytös joko ulkonäöllä tai käytöksellä.
Halua olla esillä jatkuvasti mutta ei kestä stressaavia tilanteita.
Henkilö on herkkä vaikutteille ja pyrkii selviytymään intensiivisten tunteiden
avulla (Toivio – Nordling. 2011: 90, Hyvärinen. 2017, Huttunen. 2016)
Narsistiselle
persoonallisuudelle ominaisia ovat erilaiset mahtipontiset suuruuskuvitelmat
(parempi kuin muut, ja että muut ovat vain ja ainoastaan häntä varten),
voimakas ihailun tarve ja vähäinen tai jopa olematon empatia. Henkilö odottaa
aina saavansa erikoiskohtelua, on kateellinen tai ylimielinen sekä manipuloiva.
Monesti narsistiset kuvittelevat, etteivät säännöt koske heitä ollenkaan.
Narsistinen persoonallisuus on herkkä masentumaan, jos epäonnistuu tai huomaa
olevansa väärässä. Hoidossa tärkeä huomioida masennus, koska henkilö luopuu
parantuessaan erinomaisuutensa kuvitelmasta (Huttunen. 2016, Toivio – Nordling.
2011:90- 94, Hyvärinen. 2017).
F60.2 Epäsosiaalinen persoonallisuus, F60.3 Epävakaa persoonallisuushäiriö, F60.4 Huomiohakuinen
persoonallisuushäiriö,
F60.8 Muu Persoonallisuushäiriö (Narsistinen)
Ryhmä C eli C-klusteriin
kuuluvat vaativa, estynyt ja riippuvainen persoonallisuushäiriö:
Vaativa persoonallisuus ilmenee muun muassa
perfektionismina, pikkutarkkuutena ja itsepäisyytenä.
Estynyt
persoonallisuus välttelee ihmiskontakteja ja on ihmissuhteissaan hyvin
estoinen, kärsii riittämättömyyden tunteista jatkuvasti ja ei kestä itsensä
arvostelua.
Riippuvainen persoonallisuus tarvitsee tukea
pienissäkin asioissa ja on toisten hyväksynnän armoilla. Alkaa yleensä
varhaisaikuisuudessa ja ilmenee siten, että on tarve tulla hoivatuksi, joka
taas johtaa alistuvaan ja takertuvaan käyttäytymiseen. Ei kykene olla yksin
koska tuntee itsensä avuttomaksi. Yleistä käyttäytymistä häiriölle on tarpeeton
muista huolehtiminen tai avuliaisuus. (Huttunen. 2016, Toivio – Nordling.2011:88-89)
Persoonallisuushäiriöisen
hoitotyö
Häiriöistä kärsivien
kohtaaminen on haasteellista, koska häiriöt ovat niin monimuotoisia. Haasteista
huolimatta potilaan tulisi silti saada huolenpitoa ja pitkäkestoista hoitoa.
Persoonallisuushäiriöinen ei hakeudu hoitoon häiriön vuoksi, vaan jonkin
toisen oireen vuoksi kuten mielialahäiriö, ahdistuneisuus, impulsiivisuus,
päihdeongelma, psykoottinen häiriö tai jopa ihmissuhdeongelma.
Hoitoina käytetään
lääkehoitoa (hoidetaan muita näkyviä oireita kuten masennus, ei käytetä
addiktoivia lääkkeitä), psykoterapiaa ja yhteisöhoitoa (huomioidaan häiriön
tyyppi). Hoitomuotojen tavoitteena on saada potilaan sisäinen maailma haltuun
ja tunne-elämän vahvistaminen. Hoidossa pyritään pitämään pääpaino uusien ja
rakentavien vuorovaikutustilanteiden oppimisessa ja niiden haltuun otossa.
Hoidon tavoitteet
tulisi olla selkeät ja realistiset, niin että ne tukevat potilaan tervettä ”
minää”. Hoidossa avainasemassa ovat täsmällisyys ja luotettavuus, koska
potilaan häiriö saa kokemaan edellä mainittujen asioiden puutteet hänelle
valehteluna ja että hänet on hylätty ja petetty, ja näin ollen voi alkaa
kostamaan erilaisin keinon sekä sabotoimaan omaansa sekä muiden hoitoa.
Potilaan kanssa on
hyvä tehdä hoitosopimus, jonka tulisi olla mahdollisimman paljon potilaan
itsensä sanelema, koska silloin hän sitoutuu siihen paremmin koska ihmisillä on
yleensä halu pitää sovituista asioista sekä sopimuksista kiinni.
Potilas saattaa
yrittää manipuloida hoitohenkilökuntaa ja kääntää heitä toisiaan vastaan, ja
voi onnistuakin siinä, mikäli työyhteisössä ei ole selkeitä pelisääntöjä
persoonallisuushäiriöisen hoitoon liittyen. Manipulointi tulisikin estää heti
alkuunsa yhteisillä hoitolinjauksilla.
Hoitajan tulee olla rauhallinen ja vakaa, hänen tulee asettaa potilaalle rajat (mitä potilas saa tehdä, ja mitä ei ole suotavaa tehdä) ja sitouttaa potilas säännölliseen lääkehoitoon sekä valaa uskoa potilaaseen, että hänellä on kyky selviytyä ongelmistaan. Potilaan pelkoja tulisi käsitellä, koska muutostilanteet (oma terveys) saattaa aiheuttaa pelkoa. (Noppari – Kiiltomäki – Pesonen 2007: 83-84, Hyvärinen, 2017).
Hoitajan tulee olla rauhallinen ja vakaa, hänen tulee asettaa potilaalle rajat (mitä potilas saa tehdä, ja mitä ei ole suotavaa tehdä) ja sitouttaa potilas säännölliseen lääkehoitoon sekä valaa uskoa potilaaseen, että hänellä on kyky selviytyä ongelmistaan. Potilaan pelkoja tulisi käsitellä, koska muutostilanteet (oma terveys) saattaa aiheuttaa pelkoa. (Noppari – Kiiltomäki – Pesonen 2007: 83-84, Hyvärinen, 2017).
Pohdinta:
Tekstin myötä
ymmärrys persoonallisuushäiriöistä ja niiden monimuotoisuudesta kasvoi.
Persoonallisuushäiriöt eivät ole niitä kaikkein helpoimpia tapauksia, koska
useimmiten niihin ei ole lääkehoitoa. Vaatii paljon hoitajalta luonnetta ja
kärsivällisyyttä kohdata ja hoitaa häiriöistä kärsiviä, varsinkin kun niille on
monesti ominaista se, että itsessä ei nähdä vikaa vaan ympärillä olevissa on se
vika.
Toisella meistä on
omakohtaisia kokemuksia narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivästä
ihmisestä parisuhteessa. Narsistin käytös oli erittäin manipuloivaa, uhkaavaa
ja aggressiivista, sekä verbaalisesti että fyysisesti. Vaikka narsistin kanssa
seurustellut henkilö koki olevansa vahvatahtoinen, oli manipulointi niin
taitavaa ja alussa hienovaraista, että narsisti onnistui saamaan hänet
loukkuunsa ja alistumaan tahtoonsa niin kuin piestyn koiran. Emme siis yhtään
ihmettele, vaikka hoitohenkilökuntakin menisi lankaan narsistia hoitaessa.
Edellä mainitusta kokemuksesta selvinnyt henkilö tunteekin jo edes ajatuksen
narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivän ihmisen hoidosta erittäin
uuvuttavana, ahdistavana ja tavallaan pelottavana. On hankalaa ajatella, miten
voisi suhtautua ammatillisesti ja toiveikkaasti sellaisen ihmisen hoitamiseen.
Tässä täytyisikin tapahtua omaa parantumista menneisyyden haavoista ja sen
myötä ammatillista kasvua siihen, että osaisi sulkea tapahtuneen pois
mielestään ja kohdata jokainen narsisti yksilönä.
Lähteet
F60 Persoonallisuushäiriöt. Mielenterveystalo. Verkkodokumentti.
<https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietohaku/F60-69/F60/Pages/default.aspx>.
Luettu 8.9.2017
Huttunen, Matti. 2016. Persoonallisuushäiriöt. Duodecim. Verkkodokumentti.
<
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00407>.
Luettu 9.9.2017
Hyvärinen, Kari. 2017. Opetusdiat. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Noppari, Eija – Kiiltomäki, Aliisa – Pesonen, Arja. 2007.
Mielenterveystyö perusterveydenhuollossa. Kustannusosakeyhtiö Tammi.
Toivio, Timo – Nordling, Esa. 2011. Mielenterveyden psykologia.
Edita Prima Oy, Helsinki.
Hyvin olette saaneet kiteytettyä aiheen selkeäksi kokonaisuudeksi! Tekstiä kiva lukea ja ulkoasukin on kiva!
VastaaPoistaJenna & Emmi
Opettajan kmmentti: "Haastavvien potilaitten" kohtaamisesta; silloin kun empatiaa ei voi (tai jaksa) enää käyttää, voi hoitaja kaivaa ammatillisesta työkalupakistaan hoitotyön etiikan ja itsensä suojaamisen. Näiden potilaitten hoitaminen on parhaimmillaan voimaannuttava ja opettava prosessi myös hoitajalle.
VastaaPoista