Persoonallisuushäiriöt

Alkuun muistutus oppitunnilla kerrotusta asiasta, eli siitä, että narsisti tai ’’psykopaatti’’ – sanoja ei tule käyttää riitelyiden seurauksena toisesta ihmisestä, koska kyseessä on oikeasti diagnosoiduista persoonallisuushäiriöistä (psykopaatti ei ole enää virallinen diagnoosi), jonka diagnoosin tekee erikoislääkäri eli psykiatri. Vaikka toinen kuinka paljon ärsyttääkin, niin se ei todennäköisesti tee hänestä narsistia tai ’’psykopaattia’’ vaan kyse on ennemminkin siitä, että henkilökemiat eivät kohtaa.

Persoonallisuushäiriöt ovat pitkäaikaisia ja henkilöllä jolla on jokin persoonallisuushäiriö, on joustamaton sekä hänellä on ajatus- ja käyttäytymismalleja, jotka aiheuttavat hänelle ja myös muille haittaa.

Häiriöihin liittyy sosiaalisen kanssakäymisen ongelmia, henkilökohtaisia kärsimyksiä sekä huomattavaa kuormittuneisuutta.

Persoonallisuushäiriöstä kärsivä ei itse useimmiten miellä niitä häiriöiksi, koska niihin liittyvät piirteet ovat niin syvälle juurtuneita ja jotkin persoonallisuuden piirteet ovat niin korostuneita, että niistä on jatkuvasti haittaa, ja johtavat eri tavoin poikkeavaan käyttäytymiseen., mutta silti henkilö ei sitä tunnista ja näin ollen ei kärsi oireista, vaan näkee muualla vikaa.

Häiriöille tyypillistä ovat, että ne aiheuttavat ns. konflikteja ihmissuhteissa, henkilön ja yhteiskunnan välillä ja jatkuvaa epätasapainoa omien odotusten ja kykyjen välillä, joka taas voi aiheuttaa masennusta ja ahdistusta (F60 Persoonallisuushäiriöt, Noppari – Kiiltomäki – Pesonen 2007: 82, Hyvärinen, 2017).

Persoonallisuushäiriöissä ongelmana voivat olla ’’normaalista’’ poikkeava tapa havainnoida ja tulkita omia tai toisten ihmisten tunteita ja ajatuksia, tunneilmaisut ovat voimakkaampia tai häilyvämpiä ja alttius impulsiiviseen käytökseen ja jo aiemmin mainitut vuorovaikutuskyvyn vaikeudet (Huttunen, 2016). Häiriöstä kärsivä henkilö voi olla empaattisesti heikompi ja lyhytjännitteinen, hänellä on huono stressinsietokyky, käyttäytyy uhkaavasti ja kykenemätön sopeutumaan (Noppari – Kiiltomäki – Pesonen 2007: 82).

Lapsuuden tai nuoruuden aikaiset tapahtumat vaikuttavat persoonallisuushäiriöiden syntyyn kuten pään vammat lapsuusaikana, aivotulehdukset, mutta myös perimällä, raskauden ja synnytyksen aikaisilla vaurioilla (esim. alkoholi, huumeet yms.), samaistumiset vanhempien käytökseen on myös vaikutusta. Myös muut tuhoisat kokemukset vaikuttavat (lapsuudessa tapahtuva pahoinpitely, hyväksikäyttö, traumat).

Raja persoonallisuushäiriöisen ja normaalina pidetyn käytöksen välillä on liukuva, koska useilla psyykkisesti terveillä ihmisillä voi ilmetä voimakkaassa stressitilanteessa poikkeavia tapoja kokea asioita tai käyttäytyä, jonka takia persoonallisuushäiriö voi olla haastavampi tunnistaa. Persoonallisuushäiriöisellä em. tavat ja käytös ovat kuitenkin luonteeltaan pitkäaikaisia, jäykempiä ja itsepäisempiä.  

Noin 5–15 % aikuisista kärsii erilaisista persoonallisuushäiriöistä (Huttunen, 2016).

Persoonallisuushäiriöiden kolme ryhmää ja häiriöiden ominaisuudet

Alla lyhyesti kerrottuna eri persoonallisuushäiriöistä, linkeissä laajemmat diagnoosit.

Ryhmä A eli A- klusteriin kuuluvat Epäluuloinen sekä Eristäytyvä persoonallisuushäiriö:

Epäluuloiselle (paranoidiselle) persoonallisuushäiriölle on tyypillistä, että kokee ja tulkitsee vihamieliseksi tai halveksiviksi teot jotka kohdistuvat häneen muiden toimesta. Ominaista on laaja-alainen muihin ihmisiin ja heidän tarkoitusperiinsä kohdistuva epäluuloisuus ja usko siitä, että vastoinkäymiset ovat seurausta muiden juonittelusta. Tälle tyypille on hyvin ominaista sairaalloinen mustasukkaisuus ja epäluuloisuus kumppanin uskollisuudesta, vaikka perusteita siihen ei olisikaan. Myös anteeksi anto on vaikeaa ja vihanpito voi jatkua pitkäänkin.

Eristäytyvästä persoonallisuushäiriöstä kärsivälle ominaista on häntä häiritsemätön vetäytyminen ihmissuhteista (kiinnostumattomuus ihmiskontakteista) ja rajoittunut tunteiden ilmaiseminen (Toivio – Nordling. 2011: 88-89, Hyvärinen. 2017, Mielenterveystalo).

F60.0 Epäluuloinen persoonallisuus, F60.1 Eristäytyvä persoonallisuus

Ryhmä B eli B-klusteriin kuuluvat epäsosiaalinen, epävakaa, huomionhakuinen sekä narsistinen persoonallisuushäiriö:

Epäsosiaaliselle persoonallisuushäiriölle on ominaista välinpitämättömyys toisista oikeuksista ja kyvyttömyys tai haluttomuus huomioida toisia ihmisiä sekä kyvyttömyys ylläpitää ihmissuhteita. Ominaista on myös impulsiivinen, vilpillinen ja helposti ärtyvä käytös. Tyypillistä on syyllistyminen toistuvasti lainrikkomuksiin katumatta tekojaan. Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä voidaan myös käyttää nimikkeitä asosiaalinen tai antisosiaalinen sekä psykopaattinen tai sosiopaattinen persoonallisuus (Toivio – Nordling. 2011: 92).

Epävakaaseen persoonallisuuteen kuuluu mielialojen ja suunnitelmien ailahtelevuus sekä impulsiivisuus, josta seuraa usein ongelmia ihmissuhteissa ja masennusoireita. Tyypillistä ovat hetken mielijohteet. Epävakaa persoonallisuus jaetaan impulsiiviseen ja rajatilatyyppiin (Toivio – Nordling. 2011: 92, Mielenterveystalo).

Huomiohakuisessa persoonallisuudessa tunteiden ilmaisu ja huomion hakeminen on korostunut, ja ne ovat hyvinkin dramaattisia tai teatraalisia. Käytökselle ominaista ulkonäön korostaminen (liiallinen huoli ulkonäöstään) ja seksuaalisesti viettelevä käytös joko ulkonäöllä tai käytöksellä.  Halua olla esillä jatkuvasti mutta ei kestä stressaavia tilanteita. Henkilö on herkkä vaikutteille ja pyrkii selviytymään intensiivisten tunteiden avulla (Toivio – Nordling. 2011: 90, Hyvärinen. 2017, Huttunen. 2016)

Narsistiselle persoonallisuudelle ominaisia ovat erilaiset mahtipontiset suuruuskuvitelmat (parempi kuin muut, ja että muut ovat vain ja ainoastaan häntä varten), voimakas ihailun tarve ja vähäinen tai jopa olematon empatia. Henkilö odottaa aina saavansa erikoiskohtelua, on kateellinen tai ylimielinen sekä manipuloiva. Monesti narsistiset kuvittelevat, etteivät säännöt koske heitä ollenkaan. Narsistinen persoonallisuus on herkkä masentumaan, jos epäonnistuu tai huomaa olevansa väärässä. Hoidossa tärkeä huomioida masennus, koska henkilö luopuu parantuessaan erinomaisuutensa kuvitelmasta (Huttunen. 2016, Toivio – Nordling. 2011:90- 94, Hyvärinen. 2017).

F60.2 Epäsosiaalinen persoonallisuus, F60.3 Epävakaa persoonallisuushäiriö, F60.4 Huomiohakuinen persoonallisuushäiriö, F60.8 Muu Persoonallisuushäiriö​​ (Narsistinen)

Ryhmä C eli C-klusteriin kuuluvat vaativa, estynyt ja riippuvainen persoonallisuushäiriö:

Vaativa persoonallisuus ilmenee muun muassa perfektionismina, pikkutarkkuutena ja itsepäisyytenä.  

Estynyt persoonallisuus välttelee ihmiskontakteja ja on ihmissuhteissaan hyvin estoinen, kärsii riittämättömyyden tunteista jatkuvasti ja ei kestä itsensä arvostelua.

Riippuvainen persoonallisuus tarvitsee tukea pienissäkin asioissa ja on toisten hyväksynnän armoilla. Alkaa yleensä varhaisaikuisuudessa ja ilmenee siten, että on tarve tulla hoivatuksi, joka taas johtaa alistuvaan ja takertuvaan käyttäytymiseen. Ei kykene olla yksin koska tuntee itsensä avuttomaksi. Yleistä käyttäytymistä häiriölle on tarpeeton muista huolehtiminen tai avuliaisuus. (Huttunen. 2016, Toivio – Nordling.2011:88-89)

F60.5 Vaativa persoonallisuus, F60.6 Estynyt persoonallisuus, F60.7 Riippuvainen persoonallisuus

Persoonallisuushäiriöisen hoitotyö

Häiriöistä kärsivien kohtaaminen on haasteellista, koska häiriöt ovat niin monimuotoisia. Haasteista huolimatta potilaan tulisi silti saada huolenpitoa ja pitkäkestoista hoitoa. Persoonallisuushäiriöinen ei hakeudu hoitoon häiriön vuoksi, vaan jonkin toisen oireen vuoksi kuten mielialahäiriö, ahdistuneisuus, impulsiivisuus, päihdeongelma, psykoottinen häiriö tai jopa ihmissuhdeongelma.

Hoitoina käytetään lääkehoitoa (hoidetaan muita näkyviä oireita kuten masennus, ei käytetä addiktoivia lääkkeitä), psykoterapiaa ja yhteisöhoitoa (huomioidaan häiriön tyyppi). Hoitomuotojen tavoitteena on saada potilaan sisäinen maailma haltuun ja tunne-elämän vahvistaminen. Hoidossa pyritään pitämään pääpaino uusien ja rakentavien vuorovaikutustilanteiden oppimisessa ja niiden haltuun otossa.

Hoidon tavoitteet tulisi olla selkeät ja realistiset, niin että ne tukevat potilaan tervettä ” minää”. Hoidossa avainasemassa ovat täsmällisyys ja luotettavuus, koska potilaan häiriö saa kokemaan edellä mainittujen asioiden puutteet hänelle valehteluna ja että hänet on hylätty ja petetty, ja näin ollen voi alkaa kostamaan erilaisin keinon sekä sabotoimaan omaansa sekä muiden hoitoa.

Potilaan kanssa on hyvä tehdä hoitosopimus, jonka tulisi olla mahdollisimman paljon potilaan itsensä sanelema, koska silloin hän sitoutuu siihen paremmin koska ihmisillä on yleensä halu pitää sovituista asioista sekä sopimuksista kiinni.

Potilas saattaa yrittää manipuloida hoitohenkilökuntaa ja kääntää heitä toisiaan vastaan, ja voi onnistuakin siinä, mikäli työyhteisössä ei ole selkeitä pelisääntöjä persoonallisuushäiriöisen hoitoon liittyen. Manipulointi tulisikin estää heti alkuunsa yhteisillä hoitolinjauksilla.
Hoitajan tulee olla rauhallinen ja vakaa, hänen tulee asettaa potilaalle rajat (mitä potilas saa tehdä, ja mitä ei ole suotavaa tehdä) ja sitouttaa potilas säännölliseen lääkehoitoon sekä valaa uskoa potilaaseen, että hänellä on kyky selviytyä ongelmistaan. Potilaan pelkoja tulisi käsitellä, koska muutostilanteet (oma terveys) saattaa aiheuttaa pelkoa. (Noppari – Kiiltomäki – Pesonen 2007: 83-84, Hyvärinen, 2017).

Pohdinta:

Tekstin myötä ymmärrys persoonallisuushäiriöistä ja niiden monimuotoisuudesta kasvoi. Persoonallisuushäiriöt eivät ole niitä kaikkein helpoimpia tapauksia, koska useimmiten niihin ei ole lääkehoitoa. Vaatii paljon hoitajalta luonnetta ja kärsivällisyyttä kohdata ja hoitaa häiriöistä kärsiviä, varsinkin kun niille on monesti ominaista se, että itsessä ei nähdä vikaa vaan ympärillä olevissa on se vika.

Toisella meistä on omakohtaisia kokemuksia narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivästä ihmisestä parisuhteessa. Narsistin käytös oli erittäin manipuloivaa, uhkaavaa ja aggressiivista, sekä verbaalisesti että fyysisesti. Vaikka narsistin kanssa seurustellut henkilö koki olevansa vahvatahtoinen, oli manipulointi niin taitavaa ja alussa hienovaraista, että narsisti onnistui saamaan hänet loukkuunsa ja alistumaan tahtoonsa niin kuin piestyn koiran. Emme siis yhtään ihmettele, vaikka hoitohenkilökuntakin menisi lankaan narsistia hoitaessa. Edellä mainitusta kokemuksesta selvinnyt henkilö tunteekin jo edes ajatuksen narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivän ihmisen hoidosta erittäin uuvuttavana, ahdistavana ja tavallaan pelottavana. On hankalaa ajatella, miten voisi suhtautua ammatillisesti ja toiveikkaasti sellaisen ihmisen hoitamiseen. Tässä täytyisikin tapahtua omaa parantumista menneisyyden haavoista ja sen myötä ammatillista kasvua siihen, että osaisi sulkea tapahtuneen pois mielestään ja kohdata jokainen narsisti yksilönä.

Lähteet

F60 Persoonallisuushäiriöt. Mielenterveystalo. Verkkodokumentti.

<https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietohaku/F60-69/F60/Pages/default.aspx>. Luettu 8.9.2017

Huttunen, Matti. 2016. Persoonallisuushäiriöt. Duodecim. Verkkodokumentti.

< http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00407>. Luettu 9.9.2017

Hyvärinen, Kari. 2017. Opetusdiat. Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Noppari, Eija – Kiiltomäki, Aliisa – Pesonen, Arja. 2007. Mielenterveystyö perusterveydenhuollossa. Kustannusosakeyhtiö Tammi.

Toivio, Timo – Nordling, Esa. 2011. Mielenterveyden psykologia. Edita Prima Oy, Helsinki.